5 vinkkiä palata kuntosalille

Hetki on saattanut vierähtää viime kuntosalilla käynnistä koronan johdosta. Tässä muutama vinkki miten tehdä onnistunut kuntosalille paluu!

Jos koronapandemia on laittanut oman kuntosaliharjoittelun jäihin, voi paluu tuntua vaikealta. Aikaa voi vierähtää totutellessa jälleen kuntosaliliikkeisiin painojen parissa, puhumattakaan lihasten tottumisesta treeniin pitkän tauon jälkeen.

Ennen kuin mennään vinkkeihin, onnittele jo itseäsi päätöksestä lähteä jälleen kuntosalille!

Fox Center kuntosalin vapaapainoalue.

Vinkki #1: Aseta helpot, tavoiteltavat tavoitteet

Kaikki fitness-ohjelmat tulisi aloittaa päätavoite mielessä. Tärkein mikä merkitsee on se, missä haluat nähdä itsesi pitkällä tähtäimellä, eikä pelkästään fyysisellä puolella, vaan myös henkiseltä kantilta katsottuna. Jos sinun viikottainen ohjelmasi jättää sinut enemmän väsyneeksi kuin freesiksi, ajaa tämä sinut loppuun nopeasti.

Kuuden kuukauden suunnitelmat kuulostavat houkuttelevilta, mutta yleisesti ne ovat hankalia saavuttaa, koska meillä ei ole realistista ymmärrystä kuinka päästä pitkän ajan tavoitteen kanssa päätyyn asti.

Aseta siis tavoite esimerkiksi kahden viikon välein ja keskity tämän saavuttamiseen. Saat näin myös tiuhempaan onnistumisen tunteen osaksi tekemistäsi, joka auttaa pidemmälle.

Vinkki #2: Fiksusti > Rankasti

Muista aina, että treenaaminen fiksusti on aina parempi tapa suorittaa kuin liian rankasti. Kaikilla toki on omat rajansa ja tavoitteensa, joten tämä suhde koostuu henkilökohtaisella tasolla. Mutta kaikille on tärkeää olla tietoinen omista tavoitteista heti alussa ja tehdä suunnitelmat tarkkaan. Aloittelijalle 30 minuuttia 5x viikossa on hyvä nyrkkisääntö. Jo aktiiviselle liikkujalle 45 minuuttia 6x viikossa tuntuu järkevämmältä. Tunnustele kroppaasi ja sekoita rutiineja. Liikunta on kuitenkin lähtökohtaisesti aina pitkäjänteistä tekemistä, joten muista aina kuunnella kroppaasi, jotta liikunnasta ja treenistä tulee osa elämäntapaasi. Liikunnan pitää olla myös hauskaa ja antaa hyvän olon tunne treenin päätteeksi, säännöllisellä tekemisellä.

Vinkki #3: Ota avustus ja ohjaus vastaan

Kuntosalissa parasta on sen tarjoamat resurssit. PT:t, kunnossapito, henkilökunta sekä tietenkin kaikki laitteet ja painot tehokkaan treenin aikaansaamiseksi. Mitä tulee ryhmäliikuntoihin, Fox Centerillä pääset ammattilaisen ohjastamana kehittämään omaa tekemistä sekä hyvinvointia mahtavassa seurassa. Kuntosalilla korostuu yhteinen tekeminen, joka antaa omaan treeniin lisäpotkua. Foxilla yhteishenki on aina katossa, niin treenaajien kuin henkilökunnan puolesta. Muista, että voit aina kysyä apua kuntosalin toimistosta henkilökunnalta tilanteeseen kuin tilanteeseen!

Kuva Fox Center kuntosalin sisätiloista.

Vinkki #4: Totuttele takaisin vapaapainoihin

Hyvä tapa tutustua takaisin vapaapainoihin on aloittaa korkeammalla toistomäärällä, jolloin käytössä tulisi olla kevyemmät painot. Tämä edesauttaa lihasten kestävyyttä sekä oikeanlaista liikkeen suorittamista, jolloin vammoilta vältytään helpommin. Myös kevyemmillä painoilla treenatessasi keskityt hengitykseen, joka on usein aliarvostettu asia kuntosaliharjoittelun yhteydessä. Haasta itsesi esimerkiksi 20 toistoa per liike. Laitteet ovat loistavia, mutta ota vapaapainot aina etusijalle, jotta saat täyden liikeradan kropalle.

Vinkki #5: Muista pitää kuntosalikulttuuri mielessäsi

Pitkän tauon jälkeen kuntosalikulttuurin tavat voivat jäädä unholaan, joten muistuta itseäsi kuinka toimia kuntosalilla muita treenaajia kunnioittaen. Älä makoile laitteilla ja painoilla turhaan, suorita sarjasi ja anna muille tilaa tehdä. Pidä hymy päällä ja muista tervehtiä kanssatreenaajia, pidetään Foxilla yhteishenki katossa! Sitä tarvitaan koronapandemian jälkeen ehdottomasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *